Neljä vuotta sitten Runebergin päivänä en syönyt torttuja kotipuolessa, vaan lähdin vaihto-opiskelijaksi Puolaan. Lensin aamulennolla Varsovaan, jossa vietin ennen Poznaniin muuttamistani viikonlopun kaupungissa asuneen suomalaisen kanssa.
Alkuvaikutelmani Varsovasta sain selkeän sään ansiosta jo lentokoneen ikkunasta. Kaupungin valtavuus piirtyi verkkokalvoilleni ensimmäistä kertaa katsellessani mahtipontisena kohoavaa Kulttuuripalatsia ja rakennusta ympäröiviä pilvenpiirtäjiä.
Kulttuuripalatsille veikin tieni seuraavaksi. Matkasin lentokenttäbussilla 175 keskusrautatieasemalle, Kulttuuripalatsin naapuriin. Bussimatkan aikana katselin kaupunkimaisemia, jotka tuntuivat aiempien Krakovan-kokemusteni ansiosta tutuilta. Värikkäät sosialismin ajan kerrostalot, satunnaiset patsaat ja puistot tervehtivät Puolaan-muuttajaa samalla, kun keskustatornien huiput jo pulpahtelivat näkyviin paikka paikoin.
Puola sorisi mukavan kuuloisesti bussissa, ihmiset tulivat ja menivät – näyttivät puolalaisilta, erilaisilta. Sulautuisinko joukkoon? Oppisinko kieltä? Kysymykset valtasivat mieleni, jännitti. Jännitti enemmän kuin kertaakaan kotipuolessa, tänne saakka piti siis odottaa pahimman hermostumisen iskemistä. Vakuutin kuitenkin itselleni, että ratkaisuni oli oikea: ulkomailla asuminen oli koettava nyt, kun vielä olin opiskelija ja lapseton. Viis nopeasta valmistumisesta, viis Helsingin-kodistani. Olin onnellinen siitä, että yliopisto päästi minut vaihtoon graduseminaarin jälkeenkin, ”vanhoilla päivilläni”. Kyllä ne maisterinpaperit ehtii myöhemminkin ottaa. Ja koteja, niitä saa aina uusia, mutta nuoruuden matkakokemuksia voi kerätä vain kerran.
Kun bussi kurvasi Kulttuuripalatsin aukiota reunustavalle kadulle, oli aika hypätä kyydistä. Etsiydyin Varsovan kolkolle, kommunismin aikaiselle keskusrautatieasemalle ja jätin matkatavarani säilytykseen. Aikaa oli käytettävissä muutama tunti ennen kuin näkisin oppaakseni lupautuneen suomalaisen opiskelijan, joka suoritti CIMO-harjoittelua Varsovassa. Emme olleet aiemmin tavanneet, olimme vain sopineet viettävämme viikonlopun yhdessä. Olin saanut hänen yhteystietonsa yliopistolta – vaihtokokemuksista kyselemistä varten – ja keksinyt kysyä, josko ”sohvasurffaus” onnistuisi. Ennen harjoitteluaan hän oli ollut Poznanissa vaihdossa, ja saisin nyt hänen johdollaan paitsi opastuksen Varsovaan myös aimo annoksen vertaistietoa opiskelusta Poznanissa.
Asemalta astuin häikäisevään ulkoilmaan, oli kaunis ja aurinkoinen päivä. Puolassakin näytti riittävän lunta ja pakkasta. Hakeuduin lähemmäs Kulttuuripalatsia, kohotin katseeni kohti tornia ja tunnekytkimeni kääntyi asentojen ällitys ja äimistys välille. Rakennus ei nimittäin ollut vain suuri, vaan se oli suorastaan massiivinen. Vaikka edellisenä kesänä olin käynyt samantyyppisten rakennusten Moskovassa, Kulttuuripalatsi jaksoi hämmästyttää. Rakennuksen valtavuutta ei indikoinut ainoastaan korkeus – 237 metriin ulottuva torni – vaan myös laajalle levittyvä pohjakerros, joka oli estänyt tornin välittömään läheisyyteen rakentamisen. Massiivisuuden vaikutelmaa korosti vielä Kulttuuripalatsia ympäröivä tyhjä tila, joka hakee vertaistaan minkä tahansa kaupungin ydinkeskustassa. Ei ollut enää vaikea käsittää, miksi rakennuksen tieltä raivattiin 1950-luvulla kokonaisia kortteleita vanhaa Varsovaa.
Kamerani rakastui Kulttuuripalatsiin niin, että päätin seuraavaksi kiertää rakennuksen ympäri. Kiertäminen ei käynyt hetkessä, erikoiset arkkitehtoniset yksityiskohdat houkuttelivat pysähtymään tämän tästä. Alakerroksen sosialismin työläissankareita edustaneet patsaat vangitsivat huomioni, ja löytyipä palatsin yhdeltä seinustalta luistinratakin. Kuvia rakennuksesta otin useita kymmeniä: yleiskuvia ja detaljeja, detaljeja ja yleiskuvia. Sessiosta alkoi kehityskulku, jonka seurauksena Kulttuuripalatsi on tätä nykyä eniten kuvaamani yksittäinen kohde maailmassa!
Tutustuttuani Kulttuuripalatsin jälkeen moderniin Złote tarasy -kauppakeskukseen oli vihdoin aika kohdata oppaakseni lupautunut suomalainen. Ilta oli jo pimentynyt, Kulttuuripalatsiin syttyivät kultaisina hehkuvat valot. Tapasin isäntäni aseman aulassa, ja matkasimme ratikalla hänen kämpilleen. Alueen talot edustivat vanhempaa, matalampaa ja muhkeampaa sosialistista talosuunnittelua.
Valmistimme illallisen ennen suuntaamistamme Varsovan yöhön ja turisimme niitä näitä Puolasta. Oli mieletöntä kuulla kokemuksia asumisesta ja opiskelusta maassa, jossa jo olin mutta jonka kulttuurista olin vasta raapaissut pintaa. Aiemmin päivällä iskenyt jännitys alkoi vaihtua tunteeksi, että kyllä tästä hyvä tulee.
Tutustumisemme ja Puolasta rupattelumme jatkui siis Varsovan yössä. Raitiovaunu kuljetti meidät keskustaan, ja näin Varsovan vanhankaupungin sekä pääkadun Krakowskie Przedmieścien ensimmäistä kertaa. Istuimme iltaa vanhankaupungin rauhallisissa kuppiloissa ja myöhemmin pääkadulla. Lähtemättömän jäljen mieleeni jätti Przekąski Zakąski, jonkinlainen kommunismin ajan baarien uudelleensommitelma, jossa kaikki juomat kustansivat euron ja ruoat kaksi ja jossa ei voinut välttyä keskusteluyhteydeltä paikallisten kanssa. Kokemus oli juuri sopivan erikoinen päätös ensimmäiselle päivälleni Puolassa, vaihtoni oli nyt alkanut vauhdikkaasti.
Panun matkat 
Olipas mukava lukea alkutarinasi. 🙂 Paras ystäväni muutti Puolaan Wroclawiin kesällä ja aloitti nyt siellä opiskelut, tarkoitus olisi päästä käymään kesän jälkeen ja kenties kiertää samalla muitakin paikkoja. Tulevat siis sinun postauksesi tarpeeseen. 😀
Hei, olen käynyt Wroclawissakin. Pitäisi joskus kirjoittaa siitäkin!
Kirjoita ehdottomasti! Täällä on yksi, joka kaipaa matkavinkkejä!! 😀
Sun Puolajuttuja on aina kiva lukia. Miten kävi kielenopiskelun muuten? Lingvistinä nää kiinnostaa aina 😀
Mitä muuten opiskelet tarkalleen ottaen? Yleistä kielitiedettä vai jotakin muuta? Mäkin oon ihan pikkuisen lingvisti, suomen kielestä olen tehnyt perus- ja aineopinnot.
Kevät oli ihan tuskaa puolan suhteen, mutta syksyllä alkoi sujua paremmin, kun rupesin väkisin käyttämään kieltä. Puolassa oli aika iso ongelma se, että kaikki nuoret halusivat aina puhua englantia ulkomaalaisten kanssa. Puolan puhumista piti melkein vaatimalla vaatia.
Opiskeltuani vuoden puolaa aloin olla jonkinmoisen läpimurron kynnyksellä. Muistan aina, kun olin tulossa jouluksi kotiin ja Gdanskin-yöjunassa juttelin vanhemman herran kanssa puolaksi vähän kaikesta, jopa naisista ja jalkapallosta! Se oli paras onnistumisen kokemukseni kielen kanssa.
Suomeen palattuani opiskelin vielä yo:n 8 op:n puolan peruskurssi 2:n ja sain täydennettyä vaihto-opinnoistani Puolan kielen ja kulttuurin perusopintojen kokonaisuuden. Suomessa edistyin erityisesti lausumisessa, koska sitä treenattiin erikseen kielistudiossa ja koska suomalainen opettaja osasi auttaa siinä aivan eri tavalla kuin paikallinen. Jotenkin lausumisen opetus tuntui olevan paikallisista opettajilta pahasti hukassa… En saanut oikein mitään käytännön vinkkejä äänteiden muodostamiseen, eivätkä opettajat tuntuneet tajuavan, miten vaikeita kaikki suhinat sun muut voivat suomalaiselle olla.
Englantia ja yleistä, kaikkea muuta siinä sivussa, hehe. Mahtavaa, oot varmasti kyllä edistynyt. Varmasti totta tuo, että nuoret paikalliset haluaa puhua englantia, usein käy näin ihan kohteliaisuudestakin vaikka toisaalta avuliaampaa olis nimenomaan pakottaa harjoittelemaan sitä paikallista… 🙂 Ja kielistudiossa nimenomaan oppii sitä segmentaalista puolta mitä natiivien on vaikee varmastikin selittää kun ne asiat vaan nyt ”siks lausutaan niin” 😉 Lisäksi toki se, että suomalainen tajuaa just ne vaikeudet mitä itse kullakin voi lausumisen suhteen olla, paikallisena sitä on vaikea ymmärtää ns. toisen näkökulmasta. Mulla on suomi vähän hakusessa välillä, siitä koossa vaan rakenne 4 op ja silleen (oi kauhia, oiskohan se peräti 3…)! Harmi, että meidän kielitarjonta täällä pohjoisemmassa on vähän heikompaa, pitäis lähtä etelämmäksi esim. just slaavilaisten perässä.
Pakko kyllä päästä explooraamaan Puolaa. Mietittiin just yks päivä Gdanskia ja Krakovaa.
Gdansk on ihan jees, mutta jos olen täysin rehellinen, Puolassa on monia paljon mielenkiintoisempia kaupunkeja: Krakova, Varsova, Wroclaw, Poznan, Torun… Gdanskin hyvä puoli on tietenkin se, että sinne pääsee halvalla ja lähellä on paljon retkimahdollisuuksia, kuten Malborkin linna ja tietysti Gdynia ja Sopot.
Krakovaa suosittelen varauksetta kuten myös Varsovaa. Kaupungit ovat hyvin erilaisia, mutta äärimmäisen mielenkiintoisia. Krakova tekee kivemman ensivaikutelman ja on ehkä helpommin lähestyttävä. Se olikin ensirakkauteni Puolassa, mutta nykyään pidän todella paljon Varsovasta. Varsova on tuntunut joka käyntikerralla mukavammalta ja mukavammalta.
Upeita kuvia Varsovasta, itselläni jäi kaupungista jotenkin niin nuhjuinen kuva kun siellä kauan sitten reilireissulla käväisin. Krakova sen sijaan vei sydämeni heti. Puolassa olisi kiva käydä uudestaa näin monen vuoden jälkeen, siitä saisi ehkä enemmän ja erilailla irti nyt.
Noin se juuri menee: Krakova ihastuttaa heti. Varsova voi antaa kylmän ensivaikutelman, mutta kasvaa ajan kanssa, kun vain antaa kaupungille mahdollisuuden.
Huippu postaus, Panu! Tällaiset on aina niitä mielenkiintoisimpia 🙂 Varsova on kaupunki, joka oli minun ensikosketukseni Puolaan. Se on kaupunki, josta en aivan päässyt perille mutta pidin siellä joka hetkestä – vaatii siispä uuden visiitin. Tuossa kauppakeskuksessa taitaa nykyään olla HRC josta oli mahdollisesti muutaman liian suuren tuopin jälkeen mukava lähteä tutustumaan öiseen Varsovaan. 😀
Kiitos! Itse pidin myös Varsovasta heti ja ihmettelin, miksi kaupunkia niin usein parjataan. Kunnolla pääsin Varsovaan sisään kuitenkin vasta seuraavilla visiiteillä. Itse asiassa mitä enemmän olen Varsovassa aikaa viettänyt, sitä enemmän olen siihen tykästynyt!